Tuisku Koskela

Olen Tuisku Koskela, 35-vuotias kauneuden, sanojen, tunnelmien ja tarinoiden rakastaja. 
Olen kirjoittanut runoja ja havainnoinut maailmaa linssin läpi alakouluikäisestä saakka.
Kuvaaminen ja kirjoittaminen löysivät uuden merkityksellisyyden tason sen jälkeen, kun osallistuin Voimauttavan valokuvauksen perusteet -koulutukseen v. 2018-2019.
Kuvaaminen on minulle läsnäoloa, hengittämistä, havainnoimista, elävää katsetta – maailman löytämistä aina uudelleen ja uudelleen.
Suurimmat inspiraationi lähteet ovat luonnossa ja ihmisten tarinoissa.

Osaaminen

Voimauttavan valokuvan prosessissa voimme pohtia identiteettiä, omakuvaa, persoonaa, tavoitteita, menneitä, elämän suuntaa, tunteita. Olen prosessissasi rinnallakulkijana ja vahvistamassa valitsemallasi polulla.

Olen pohjakoulutukseltani kätilö ja sairaanhoitaja (v.2010). Olen suorittanut Voimauttavan valokuvan perusteet hoidollisten ja pedagogisten alojen työntekijöille (8 op) koulutuskokonaisuuden teoriaopinnot menetelmän kehittäjän, Miina Savolaisen, opissa.

Olen valmistunut myös skeematerapian sekä Mind Coach® stressinhallintavalmentaja  koulutusohjelmista.

Itseni olen minä aina ollut

ja itseni tulee minun aina oleman.

Itseni olen minä valinnut

ja itseeni tulee minun aina palaaman.

 

Minun on hyvä olla minussa

ja sydämeni kevyt perhosen

siipi lehden levossa.